I'm ready

Noniin tästä lähtee mun vika postaus Suomesta vähään aikaan. Oon nyt Helsingissä mun isäpuolen asunnossa, tultiin tänne äitin kanssa illalla. Laukut on pakattu ja lähes kaikki on valmiina lähtöä varten. En voi käsittää et lähen 3 tunnin päästä lentokentälle, josta alkaa mun elämäni suurin seikkailu. Oon samalla niin innoissani, mut samalla vähän hämmentynyt siitä et mitä mä nyt oonkaan tekemässä. Jätän tänne mun perheen, maailman parhaimmat ystävät, ja harrastuksen, tärkeimmät asiat mistä mun elämä on koostunut. Tiiän, että se on vaan 10 kuukautta kun oon poissa, mutta tällä hetkellä se vaan tuntuu aika pitkältä ajalta olla erossa kaikesta rakkaasta. Ja tiiän myös, että ei täällä Suomessa asiat ja ihmiset muutu paljoa ja että ne kyllä on täällä oottamassa kun palaan. Se lohduttaa aika paljon. Kyllä tä silti vaan on niin hämmentävää jättää kaikki melkein vuodeksi. Ja vähän pelottavaakin. Ja miljoona kertaa kysyttyyn kysymykseen siitä, että jännittääkö, niin mun vastaus on että joo, kyllä mua vähän jännittää. Tähän asti oon aina vaan sanonu, että "juu no ehkä vähän, en oikee tajuu vielä et lähen..." Mut nyt pikkuhiljaa alan tajuumaan tätä ja se kyllä saa pakostakin vähän jännittämään. Mutta pääasiassa kuitenkin hyvällä tavalla. Mä oon kuitenkin lähdössä toteuttamaan mun unelmaa, josta oon haaveillut niin kauan. Enää en tyydy lukemaan muiden blogeista heidän vaihtarikokemuksiaan, vaan lähden itse kokemaan vaihtarina olemista omakohtaisesti. Kokeilemaan, mihin kaikkeen mä pystynkään. Kokeilemaan elämistä oman mukavuusalueen ulkopuolella. Itsenäistymään. Ja nauttimaan tietenkin. En vois olla kiitollisempi että saan ylipäätään tällasen mahdollisuuden. 

Eilinen, joka oli siis mun vika päivä Suomessa, oli suoraan sanottuna ihan kamala. En tykkää yhtään sanoa heippoja ja sitä, että "nähdään 10 kk päästä." Tuntui vaan niin epätodelliselta. Aloin tajuumaan vasta sillon, kun suurimmalle osalle heipat olin jo sanonu, et oon oikeesti lähössä. Siinä vaiheessa kun tajusin, ei itkulta vältytty. Saa nähdä mitä siitä tulee kun ollaan lentokentällä... 

Sain myös ihania viestejä videoiden kanssa mun parhailta ystäviltä nyt illalla. Niitä lueskellessa ja katsoessa ei vaan voinu olla itkemättä. Love you <3

Mulla tulee ihan hirmuinen ikävä kaikkia, mul on ikävä jo nyt! Ei se oo helppoo hyvästellä, tai siis sanoa heippoja. Mut ei sen must kuulukkaan olla. Saan vaan olla niin onnellinen ja kiitollinen, et mul on täällä niin ihania ihmisiä, jotka tekee lähtemisestä niin vaikeeta. 

Mutta hei, nyt mäkin saan vihdoin sanoa tän: seuraavan kerran kun kirjoittelen tänne, oon Jenkeissä! 

Huuuui!!

"Mä tartuin hetkeen päätin en jää makaamaan

Mä tulen turhaan
Ja katso mua nyt, kun viimein laulaa saa

Mä teen haaveistani totta
Mä teen pienenä ihmisenä suurta
Tiedän et valmis en vieläkään oo
Mut joka päivä lähempänä aurinkoo"

"Nyt hihnalle laukku

Ja viimeinen kuppi naamaan

Kohta pilvien päältä

Voin muistaa tämän maan

Ei mulla oo tarkkaa suuntaa

Mä menen minne sattuma johtaa

Mulla on mukana kuvat

Mutta katseet eivät kohtaa

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa"