Friday, September 27, 2013

kuulumisia

Heippahei! Siitä onkin taas jo aikaa kun viimeks tänne kirjoittelin, mutta nyt on vihdoinkin aikaa päivitellä kuulumisia.

Viime viikkoihin on kuulunut aika paljon kaikkea, ja yks niistä on koulunalku. Mulla alko koulu 10. päivä tätä kuuta, eli noin kaks viikkoa sitten. Mun eka koulupäivä amerikkalaisessa high schoolissa oli kyllä aikamoista häslinkiä. Heti aamusta 7.30 mom vei mut kouluun rekisteröitymistä ja student ID-kortin hakemista varten. Luultiin molemmat, että siinä menisi enintään puol tuntia, mutta ei sitten oltu otettu huomioon jonottamista. Jonotin sinne 2 tuntia, ja voitte vaan kuvitella kuinka kivaa se on aamulla väsyneenä seistä jonossa niin kauan.

No, kun pääsin vihdoin sisälle rekisteröitymään, aattelin että se olis nopee juttu, mut ei, sisällä jonottaminen vaan jatkus. Siellä oli 4 eri paikkaa, jossa piti käydä. Ekassa piti antaa rekisteröitymislomakkeita, toisessa saatiin ID-numerot, kolmannessa sai ostaa koulun tuotteita ja esim. kaapin lukkoja, ja neljännessä otettiin kuvat ID-korttia varten ja saatiin se kortti. Kuva oli kyllä harvinaisen epäonnistunut, mut ei mul kyl toisaalta koskaan koulukuvat oo onnistunut :D

Rekisteröitymisen jälkeen mun piti hankkia mun lukujärjestys jostain, mutta mulla ei ollut hajuakaan et minne pitäis mennä. Onneks siellä oli muitakin hukassa olevia etten ollut ainut... Lopulta kysyin joltain henkilökuntalaiselta, että mistä sen voi hakea ja sain sen sitten vihdoin ja viimein. Melkeen heti lukujärjestyksen hakemisen jälkeen kellot soi ja piti lähteä etsimään oikeaa luokkaa. Reilun 3000 oppilaan rynniessä samaan aikaan eri puolille koulua se on helpommin sanottu kuin tehty. Löysin kuitenkin yllättävän hyvin perille ekaan luokkaan ja lopulta muihinkin. Tunneilla lähinnä otettiin nimenhuutoja ja annettiin sääntölappuja allekirjoitettavaksi, ei mitään sen kummallisempaa. Ruokailu meni kivasti jutellen yhden kivan tytön, Angelikan, kanssa, ja ollaan oikeastaan hengailtu lähes joka ruokailu yhessä ekasta päivästä lähtien. Täytyy kyllä myöntää että vähän pelotti se että päädynkö yksin vessaan istumaan ihan forever alonena, joten oon tositosi ilonen että tapasin Angelikan! :D DSC03779  
Vika tunti mul oli merkattu lukujärjestykseen Cross Countrya, mutta sen kanssa tuli vähän ongelmia. Joukkue oli alottanut treenaamisen jo kesällä ja siinä ois pitänyt hoidella kaikenmaailman paperihommia, lääkärintodistuksia ja maksaa ylihintasia hintoja pakollisista treenivarusteista. Cross country on kuitenkin vaan syyslaji, joten päätin etten ala muutaman kuukauden juoksemisen vuoksi tekemään tota kaikkea. Olis ollu kyllä tosi kiva kokeilla sitä, se ois ollut varmasti kiva kokemus ja oisin tutustunut siellä kivoihin ihmisiin, mutta ei sitten ehkä ois ollu just mun juttu. Vaihdoin sen siis pois ja tilalle mulle laitettiin kuvista. Luulen että alotan keväällä jonkun kevätlajin, koska niihin on helpompi päästä, kun ei alota keskellä kautta. Täytyy vähän kattella! 

Kaikenkaikkiaan eka koulupäivä oli aika kaoottinen, jos niin voi sanoa. Ei ehkä mennyt ihan niinkuin elokuvissa, mut en kyllä toisaalta olettanukkaan että ois mennyt. Seuraavat päivät meni onneks jo paljon paremmin ja suurimmitta ongelmitta oon välttynyt! postausiphone2  
Nyt oon ollut reilut kaks viikkoa koulussa ja oon sopeutunut oikeastaan tosi hyvin. Tunnit on yllättävän kivoja, vaikkakin tosi helppoja. (varsinkin matikka!) Kaikki opettajat on tosi hyviä opettamaan ja sen lisäks ne on hauskoja. Täällä opettajat on paljon rennompia ja huumorintajusempia ku Suomessa. Oon tutustunut mukaviin ihmisiin koulussa ja koko ajan tutustun lisää. Täällä sun pitää ite tehä kyllä ihan sairaasti hommia, jos haluut tutustua uusiin ihmisiin. Mun koulussa on kummiski yli 3000 oppilasta, joten ketään ei tiiä että ootko uusi tai vanha oppilas, puhumattakaan siitä että ne tietäis et oot vaihtari. Osa kyl tulee juttelemaan, kun kuulee mun aksentin ja kysyy et mistä mä oon. Ne reaktiot on kyl ihan parhaita ku ne kuulee että oon vaihtari Suomesta. "THAT'S SO COOL!!" "REALLY??" Viimeks tänään yks poika oli ihan innoissaa siitä että oon Suomesta :D
Mutta joo, ei ne ihmiset mistään tupsahda sulle noin vaan juttelemaan ja tekemään tuttavuutta, vaan pitää nähä vaivaa jos kavereita haluu saada. Välillä toi on tosi ärsyttävää ja tekis mieli vaan lennättää kaikki vanhat kaverit tänne. Oon kuitenkin tullu tänne tutustumaan uusiin ihmisiin, ja koitan parhaani mukaan olla sosiaalinen ja jutella paljon muille. On tässä vielä hurjasti aikaa tututustua muihin ja oon varma että ajan mittaan se oma kaveriporukka löytyy. Hope so! :) DSC03775 DSC03771 DSC03773 postausiphone5 DSC03765 postausiphone3 
Sitten vähän viime päivistä! Koulu ja läksyt on vienyt aika paljon aikaa, ja kun vapaa-aikaa on löytynyt, on tekemistä lähes aina ollut! Ollaan oltu perheen kanssa mm. shoppailemassa, luistelemassa, kävelemässä läheisten vuorten huipuilla ja tuttavien upealla rantatalolla Laguna Beachilla. Lisäks oon ollut momin ja dadin kanssa juoksemassa pari kertaa ja Emman (hostsisko) kanssa läheisellä cheergymillä. Toi cheergym oli ihan huippu ja oli niin kiva päästä tekemään vähän akroa. Siellä on aina perjantaisin ja lauantaisin open gym, eli sinne voi mennä treenailemaan itsekseen. Siellä on myös kaikenlaisia tumbling- ja cheerkursseja joihin voi osallistua. Meen luultavasti jossain vaiheessa jollekin noista tumblingkursseista, ettei ihan taidot ruostu (vaikkei mulla niitä akrotaitoja hirveesti olekkaan.. :D) mutta siellä voisin oppii kanssa jotain uutta, mikä ois ihan huippujuttu! postausiphone1 DSC03803 DSC03806 DSC03800 postausiphone 
Viime viikonloppuna meillä oli vieraita kylässä ja uitiin, katottiin jenkkifutista ja syötiin. Täällä jefu on tosi iso juttu, ja me katotaan tosi usein noita pelejä telkkarista, varsinkin viikonloppuisin. Ja jefusta puheenollen olin eilen mun ekassa jenkkifutispelissä! Se oli tosin freshmanien peli, eikä oltu siellä kun ehkä reilu puoli tuntia. Se pelattiin meidän koululla ja me hävittiin reilusti.. Meiän koulun varsitytiimi on kuitenkin kuulemma tosi hyvä tänä vuonna, se on top3:n joukossa koko osavaltiossa high schooleista! Tarkotuksena ois mennä ens viikolla katsastaa niitten peli, mikä on vissiin kotipeli kaiken lisäks! Luulen että siellä on sitten vähän enemmän porukkaa, meininkiä ja kannustusta kun tossa eilisessä pelissä. postausiphone4 
Tänään oon ollut vaan koulussa ja kotona, eli mitään erikoista ei oikeastaan ole tapahtunut. Paitsi koulussa meillä oli matikan koe mikä oli ihan tosi helppo, ja ekonomiassa Famous Amos-cookie Day, eli syötiin keksejä ja katottiin dokumentti siitä miten niiden keksien valmistus aloitettiin. Oli kivaa vaihtelua normaaliin oppituntiin :D

Pahoittelut muuten osan kuvien laadusta, kamera on kulkenut mukana harmittavan vähän, joten on täytynyt tyytyä kännykän kameraan!

Pitäkää kaikki kiva viikonloppu! :)

10 comments:

  1. Haha katsoin tota yhtä rantakuvaa, että näyttääpä tutulta kun tosiaan sitte tajusin että se on Laguna beachiltä missä itse kävin viime keväällä! Pidä mahtava vuosi siellä jenkeissä! :)

    ReplyDelete
  2. Tosi ihania kuvia ! Ja mulla oli koulussa kans sama että ite kyllä pitää mennä juttelee ja ihmiset ei oo täällä mitenkään super kiinnostuneita vaihtareista, mutta aina välillä löytyy joku innokas jolta löytyy miljoona kysymystä suomesta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! :) Joo mullakin on just tollee et osa on tosi kiinnostuneita ja osa sit ei niinkään :D

      Delete
  3. Elina moi!

    Toivon, että saat mukavia kavereita sieltä uudesta koulusta :-) Rohkeasti vaan otat kontaktia, niin kyllä se varmasti auttaa. Aikaa se hieman ottaa, kun on niin suuri oppilasmäärä...

    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka!
      Joo nyt mulla on jo enemman kavereita ja se kaveriporukka on loytynyt! :)
      Kivaa tulevaa viikonloppua sinnekin!

      Delete
  4. Hei sä oot se joka oli siin ylen dokumentis!! :) ihana blogi

    ReplyDelete
  5. katoin sen ylen mot dokumentin maanantaina ja tunnistin sut heti siitä ! :D sun asuinpaikka vaikuttaa ihan huipulta ja vaikutti et kaikki on menny tosi hyvin, nauti sun vuodesta ! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. :DD Joo ta on ihan huippupaikka kylla ja asiat menee hurjan hyvin talla hetkella :) Kiitti paljon ja lupaan nauttia!!

      Delete